Tammikuussa alkanut hanke tähtää liikunnan, terveyskasvatuksen ja kestävän kehityksen lisäämiseen 56 yläkoulussa ja lukiossa Tansaniassa vuosina 2023–26
LiiKe on saanut Ulkoministeriöltä nelivuotisen rahoituksen 56 yläkoulun tukemiseksi Tansaniassa. Hanke on osa Tansanian julistamaa yläkoulujen ja lukioiden opintouudistusta, missä tavoitteena on liikunnan opetuksen aloittaminen ja urheiluakatemioiden perustaminen eri puolille maata. LiiKen kokonaistukibudjetti on noin 400 000 euroa josta 15 % on LiiKen omarahoitusta.
Hanke keskittyy muutamiin ydinasioihin
- Liikunnan opetuksen puitteiden luomiseen yläkouluihin (Form 1-4) ja koulutuksen kehittäminen opettajankoulutuslaitoksissa
- Uusien liikunnan opettajien koulutuksen ajanmukaistamiseen, sekä jo valmistuneiden opettajien uudelleen koulutukseen
- Terveyskasvatuksen ja soveltavan liikunnan opetuksen kehittämiseen
- Liikunnan ja terveyskasvatuksen positiivisten tulosten näkyvyyteen
Tansanian Sisäasiainministeriö ja Opetusministeriö pyysivät syksyllä 2022 LiiKen tukea liikunnan opetuksen kehittämiseksi yläkouluissa. Liikunta tukee oppimista, tasa-arvoa, ryhmätyöskentelyä, terveellisiä elämäntapoja ja luo työpaikkoja kuten kuntosaleja ja liikuntamatkailua. Hanke keskittyy eri läänien 56 (joista 13 on myös erityisopetukseen keskittyviä) yläkoulun ja lukion liikunnan opetukseen, sillä alakouluissa oppiaine “Sports and Personal Skills” on jo osittain pakollinen oppiaine.
Hanke tukee liikunnan opetussuunnitelmien päivittämistä, uusien ja vanhojen liikunnan opettajien etsimistä ja kouluttamista sekä koulujen liikuntakenttien remonttia ja välinepulan helpottamista. Liikunnan opetuksesta tulee pysyvä osa tansanialaista opetussuunnitelmaa ja sillä on useita positiivisia vaikutuksia koululaisiin ja opettajiin.
Ensimmäisenä vuonna 2023 hanke keskittyy opetussuunnitelman päivittämiseen, opettajien koulutukseen ja koulujen seurantaan. Mukaan tulee 2–3 koulua jokaisesta läänistä (26 lääniä). Näin hankkeen nelivuotisen toteutuksen aikana saadaan pieni osa valtion yli 5000 yläkouluista mukaan liikunnan opetukseen ja Tansania voi jatkaa projektia itsenäisesti. Myös terveyskasvatuksen opetusta tullaan sisällyttämään liikunnan opetukseen.
Hanke käyttää LiiKen tukemana tehtyä yläkoulun 1–2 luokan liikunnan oppikirjaa ja tuottaa toisena vuonna luokkien 3–4 oppikirjan. Samalla koulutetaan lisää jo valmistuneita opettajia ja lisätään valmistuvien liikunnan opettajien määrää opettajankoulutuslaitoksissa.
Hankkeen kumppaneina LiiKellä ovat paikallisjärjestö Sports Development Aid, Tansanian Sisäasiainministeriö, Opetusministeriö, Urheiluministeriö ja Dar es Salaamin yliopiston Liikunnan laitos. Suomessa hankeyhteistyötä tehdään Jyväskylän yliopiston Liikunnan laitoksen kanssa.
Hankkeeseen tullaan hakemaan kaksivuotinen jatko, jolloin keskitytään erityisesti useiden lukioiden (Form 5–6) liikunnanopetuksen aloittamiseen.
Teksti ja kuvat: Ari Koivu/LiiKe
Juliste: Tansanian Sisäasiainministeriö