Hyppää sisältöön
Uutiset
Sitran Sari Laine:
“Kestäviä tekoja normalisoimalla saadaan suuri vaikutus aikaan”
5.7.2022
Uutisarkisto
Näytä lisää...

Porissa järjestettävä SuomiAreena lähestyy hyvää vauhtia. LiiKe järjestää keskustelutilaisuuden maanantaina 11.7. klo 13. Kolmen vartin ajan keskustelun aiheena on “Missä liikut, kun ulkona on +50?”. Keskusteluun saapuu kuusi eri alojen toimijaa keskustelemaan tästä tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Ennen SuomiAreenaa esitimme panelisteillemme visaisia kysymyksiä tulevaa keskustelua koskien. Nyt vastauksensa kiperiin kysymyksiimme antaa Sari Laine Sitrasta.

 

Missä liikut, kun ulkona on +50?

Hyvä kysymys, en ole itse joutunut sellaista kokemaan.

Nyt tuntui tukalalta jo tämä Suomen +30 astetta. Varmasti on osittain kyse tottumisesta, esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa liikutaan ulkona jatkuvasti näissä +30 lämpötiloissa, mutta +50 onkin sitten jo eri asia.

En tiedä voiko ulkona liikkua silloin ollenkaan, luultavasti kaikki liikunta siirtyy sisätiloihin. Jos ulkona voi liikkua, niin sen tulisi varmaan tapahtua vedessä.

 

Mitä liikunta/urheilumaailma voi tehdä, ettei olisi +50 oven takana jo pian?

Omassa toiminnassaan todella paljon. Liikuntapaikoissa ja tapahtumissa pitäisi pyrkiä mahdollisimman vähäpäästöisiin ratkaisuihin.

Seurojen tulisi kiinnittää toiminnassaan huomiota sen päästöjen minimointiin ja esimerkiksi Olympiakomitean KEKE-koutsi hanke, jossa olin itse mukana ja jota Sitra oli rahoittamassa, tarjosi urheiluseuroille vinkkejä ympäristövastuulliseen seuratoimintaan. Hanke ei enää ole käynnissä, mutta sivusto on edelleen auki, joten seurat voivat edelleen saada tietoa sitä kautta.

Liikunta- ja urheilumaailma saavuttaa paljon erilaisia ihmisiä, joten alusta on erittäin suuri. Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että vähäpäästöisyys ja ympäristöystävällisyys ei ole vain ekologista hömpötystä, vaan ihan oikeita ja merkittäviä tekoja. Ja näitä kestäviä tekoja normalisoimalla saadaan suuri vaikutus aikaan.

 

Mikä vastuu liikuntapaikkarakentajilla ja -suunnittelijoilla on?

Tapiolan Hongan Hiilineutraali Honka-hankkeessa laskimme seuran hiilijalanjäljen, ja selkeästi suurin osa päästöistä tulee itse liikuntapaikkaan pääsemisestä. Iso asia onkin, että liikuntapaikkoihin sekä tapahtumiin on helppo kulkea julkisilla tai vaikka pyörällä. Pyöräillä liikkumisen helpottamiseksi laadukkaat pyörätelineet ovat tärkeät. Ja onhan pyöräily loistava alkulämmittely ennen itse urheilusuoritusta.

Liikuntapaikoissa pitäisi tehdä valintoja siitä minkälaista energiaa käytetään, jotta se olisi hiilineutraalia. Jätteiden kierrätykseen voidaan myös kiinnittää huomiota hyvillä kierrätyspisteillä.

Olisi hienoa, jos liikuntapaikkojen ympäristö ei olisi vain betonisia rakennuksia, vaan sinne jätettäisiin myös mahdollisimman paljon vehreyttä ja puita. Ne tarjoavat aurinkoisella säällä loistavan varjon ulkona liikkumiseen.

 

Mitä sinä aiot tehdä, ettei +50 kolkuttele ovellasi?

Omassa arjessa teen paljon kestäviä tekoja. Pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon polkupyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä. Asuinpaikkakin on valittu niin, että tämä on mahdollista.

Ruokavalioni suhteen pyrin tekemään kestäviä valintoja ja olenkin pääasiassa kasvissyöjä. En kuitenkaan pidä täysin mustavalkoisesta ajattelusta. Tutkimusten mukaan 75 prosentin vegaanisuus riittää oikein hyvin auttamaan ilmaston lämpenemisen estämisessä, joten ei tarvitse olla täysin ehdoton.

Työmaailmassa yritän viedä eteenpäin ajatusta kestävästä kehityksestä sekä valinnoista, joita me kaikki voimme omassa toiminnassamme tehdä.

 

Teksti: Yvonne Koch/LiiKe

 

Sari Laine Sitrasta auttaa Tapiolan Honkaa päästöttömäksi.