Liikunnan kehitysyhteistyö LiiKe järjestää mielenkiintoisen paneelikeskustelun SuomiAreenassa MTV-lavalla keskiviikkona 26.6. klo 13–13.45, aiheena ”Oppimisen maailmanlaajuinen kriisi ja liikunnan vastaisku!”.

Oppiminen on globaalissa kriisissä. Koulua käyvistä kymmenvuotiaista lapsista noin 70% ei ymmärrä lukemaansa yksinkertaista tekstiä. Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKen ratkaisu on kehittää laadukasta liikunnan opetusta ja siten lisätä lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia kehittyvissä maissa. Mutta kuinka monisyisestä haasteesta oppimisen kriisissä on kyse ja miten sitä tulisi ratkaista?

Esitimme neljälle panelistillemme ennakkokysymyksiä globaalista oppimisen kriisistä sekä sen linkityksistä liikuntaan ja urheiluun.

Seuraavaksi piinapenkkiin pääsee liikuntafysiologian dosentti sekä tutkija Eero Haapala Jyväskylän yliopistosta.

Eero Haapala, miten oppimisen kriisi ilmenee meillä ja maailmalla?

Oppimisen kriisi näkyy aika monella tasolla aina itse oppijoista päättäjiin. Minusta oppimisen kriisi korostuu siinä, miten oppimista arvostetaan ja miten se nähdään esimerkiksi politiikan huipulla. Rahoitetaanko peruskouluja, lukioita, ammattikouluja ja korkeakouluja kunnolla, jolloin pystytään panostamaan oikeasti oppimiseen ja ymmärtämiseen pelkän tutkintotehtailun sijaan. Lisäksi koulutuksen arvostaminen on ainakin jossain määrin kokenut inflaation – enää ei koeta, että koulutuksen ja sivistyksen hankkiminen olisi merkityksellistä. Tässä on taas päättäjillä sekä kaikilla aikuisilla mahdollisuus katsoa peiliin ja miettiä, millaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa – mututuntumaan perustuvan vai koetellun ja testatun.  

Tietysti nyt ollaan oltu huolissaan itse oppijoista. Onko taso laskenut, onko enemmän ongelmia keskittymisessä ja tarkkaavaisuudessa. Nämä kaikki on kuitenkin ratkaistavissa.

Eli yhteenvetona voisi sanoa, että oppimisen arvostaminen ei ole ehkä ihan niin hyvällä tasolla kuin pitäisi olla.

Mitkä nostaisit keskeisimmiksi tekijöiksi, jotka vaikuttavat globaaliin oppimisköyhyyteen?

Tähän ehkä pystyn vastaamaan lähinnä kehittyneiden maiden osalta, koska en tunne esim. Afrikan tilannetta niin hyvin. Mutta sosiaalisen median ja sen vievän ajan voi hyvin nähdä olevan yksi syy. Ei välttämättä suoraan eli runsas some heikentäisi oppimista, mutta esimerkiksi lisääntyneiden mielenterveysongelmien vuoksi (erityisesti tytöillä) jaksaminen ja oppimiseen keskittyminen voi jäädä toissijaiseksi. Eli oppimisen kriisi nivoutuu mielen pahoinvoinnin kriisiin hyvin vahvasti. Toisaalta harva tekijä ympäristössämme on muuttunut oppimista tukevaan suuntaan. Liikunnan määrä, ruokavalion laatu ja unen määrä ja laatu eivät ole ihan parhaalla tasolla. Lisäksi arjessa näkyy helposti kiire, joka ei mahdollista pysähtymistä oppimisen äärelle.

Kuinka liikuntaa ja urheilua voidaan hyödyntää globaaliin oppimisen kriisiin vastaamisessa?

Opettajille, riippumatta koulutusasteesta, pitäisi antaa eväitä jo peruskoulutusvaiheessa, miten liikuntaa voi hyödyntää oppimisen ja mielenterveyden tukemisessa. Tämän tulisi sisältää paitsi ns. liikuntareseptin tuntemista, myös esimerkiksi liikunnan mahdollisuuksista tukea sosiaalisia taitoja, minäpystyvyyttä  ja vaikkapa kouluun kiinnittymistä. Ja tähän ehkä tylsästi, niin liikuntaan ja liikuntapuheeseen pitäisi ylipäänsä saada mukaan ilo.  

Mikä rooli opettajien koulutuksella ja opetussuunnitelman kehittämisellä on oppimisköyhyyden vähentämisessä? Mikä rooli Suomella on tässä?

Suomella on osaamista opettajankoulutuksessa, mutta erityisesti liikunnan hyödyntämistä opetuksessa pitäisi kehittää myös täällä.

Mitä muita keinoja meillä on globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi?

Viitaten ensimmäiseen kohtaan, niin myös muut elintavat pitää ottaa huomioon. Ruuan terveellisyys tietysti, mutta myös ruuan saatavuus ja ruokaturvallisuus.