Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe toteuttaa nelivuotista liikunnan opetuksen tukihanketta Tansanian yläkouluissa yhdessä Sports Development Aid -kumppanijärjestön (SDA), Tansanian sisäasiainministeriön, opetusministeriön sekä Suomen ulkoministeriön kanssa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa liikunnan opetuksen asemaa yläkouluissa sekä tukea soveltavan liikunnan opetusta siihen suunnitelluissa kouluissa.
Nelivuotisessa hankkeessa vietetään toista vuotta. Tällä hetkellä LiiKe on yhdessä SDA:n sekä Jyväskylän yliopiston kanssa kouluttamassa liikunnanopettajia heidän yhteisessä seminaarissa Morogorossa itäisessä Tansaniassa. Paikalla on 67 opettajaa eri kouluista ja 13 SDA:n edustajaa. Kouluttajina toimivat liikunnan lehtori Teppo Kalaja, tuntiopettaja Vilma Pikkupeura-Riikilä Jyväskylän yliopiston Liikunnan laitokselta sekä LiiKen toiminnanjohtaja Ari Koivu.
Seminaari koostuu teoriaosuuksista, joita tukevat vahvat käytännön opetuksen osuudet. Teemoina ovat soveltava liikunta, voimistelu ja parkour, eri pallopelit kuten käsipallo, lentopallo, tennis ja pöytätennis, ravitsemustiede, liikuntateknologia sekä suunnistus ja retkeily.
Luentojen jälkeen tansanialaisilla liikunnan opettajilla on mahdollisuus harrastaa erilaisia liikuntamuotoja LiiKen ja SDA:n työntekijöiden opastamina. Näitä ovat mm. ultimate, tennis, maalipallo, käsipallo sekä sulkapallo.
Opettajat ovat olleet innokkaina mukana järjestämässä omia toimintapisteitään ja erityisesti liikuntapedagogiikka on tullut monelle opettajalle tutuksi. Ikäväksemme olemme joutuneet toteamaan, että paikalle saapuneista 67 opettajasta vain 25% ovat naisia. Tätä ”vinoumaa” pyrimme suoristamaan ensi vuoden syyskuun seminaarissa.
Teksti: Ari Koivu