Matwaara-projekti

Matwaara Header Tule mukaan ja
ole osa muutosta!
Osallistu Yrityksille

Auta kunnostamaan nuorille keskus Tansanian Mtwaraan

LiiKe kunnostaa yhteistyössä tansanialaisen Sports Development Aid -järjestön kanssa ränsistynyttä Finnclub-keskusta Tansanian Mtwarassa. Keskus toimii tulevaisuudessa mm. kehitysvammaisten nuorten ja koulupudokkaiden koulutuskeskuksena. Kutsumme hanketta nimellä Projekti Matwaara.

Keskus on toiminut 1970-luvun lopulta suomalaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden kokoontumispaikkana, mutta liikuntakentät, ravintola, luokkahuoneet ja lähes koko ympäristö ovat päässeet pahasti rapistumaan käytön puutteessa. Tansanialainen yhteistyökumppanimme Sports Development Aid on vuokrannut keskuksen Tanzania Building Agencylta ja on LiiKen tuella aloittanut keskuksen kunnostamisen toimistokäyttöön. Paljon on vielä tehtävää ja tarvitsemme siihen taloudellista tukea. Koko remontin kulut ovat noin 84 000 euroa, joten pienikin apu on tärkeä. Tule mukaan ja lahjoita tulevaisuuteen! Auta tansanialaisia nuoria saamaan paikka, jossa kouluttautua ja harrastaa ohjattua liikuntaa.

Lahjoita nyt >

Osallistu Matwaara-Projektiin

Tule kummiksi ja tue kehitysvammaista, ammattiin opiskelevaa tansanialaista nuorta 30 eurolla kuukaudessa.

Tule kummiksi ja tue nuoria, jotka aina vammaisuutensa takia jäävät ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle. Kummina autat rakentamaan turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön kehitysvammaisille nuorille Mtwarassa.

Haluamme tukea kehitysvammaisia nuoria myös työllistymisessä. Kummina sinä teet saman! Pieni summa, iso ilo!

Kehitysvammaisen nuoren tukijana saat kuukausittain WhatsAppin tai sähköpostin välityksellä videon, jossa on kuvattu kummilapsen koulunkäyntiä ja arkea. Saat myös raportin hänen koulumenestyksestään ja näet, kuinka suuri merkitys tuellasi on kummilapsen elämään. Voit jakaa sosiaalisessa mediassa tietoja kummitoiminnasta. Ethän kuitenkaan kerro kummilapsesi sukunimeä julkisesti.

Kummitoiminta jatkuu nuoren ammatillisen koulutuksen loppuun eli runsaan vuoden ajan. Pyrimme kaikin keinoin saamaan myös työpaikan kummiopiskelijallesi esimerkiksi hotellista, ravintolasta tai kahvilasta. Kaikki oppilaat tulevat suorittamaan työharjoittelun Mtwara Education and Sports Centren kahvilassa ja puutarhassa.

 

Mihin tukesi 30 €/kk käytetään?

  • Erityisopettajan palkka
  • Kurssimateriaalit
  • Opiskeluvälineet
  • Ruokailu
  • Koulukuljetus
  • Soveltavan liikunnan kulut (joka päivä on ohjattua sovellettua liikuntaa!)

Kummina saat:

  • Kuukausittain videon kummilapsesi koulunkäynnistä.
  • Kummilapsen kuulumiset hänen arjestaan, harrastuksista ja elämästä yleensä.
  • Hyvän mielen

    Päivitämme Facebookiin ja Twitteriin lähes päivittäin kuulumisia Mtwarasta

Katso video Matwaarasta:

Täytä alla oleva lomake ja klikkaa ”LÄHETÄ” painiketta.

Tule mukaan parantamaan maailmaa!

Matwaara LiiKe

Yritys! Lähde mukaan Matwaara-projektiin.

PROJEKTI MATWAARA – KOULUTUS- JA LIIKUNTAKESKUS TUKEMAAN ERITYISESTI VAMMAISIA TANSANIAN MTWARASSA

Mitä?

Kunnostamme hylätyn, vuosina 1980–2008 ravintolana ja kokoontumispaikkana toimineen Finnclub -keskuksen toimivaksi koulutus-, kurssi- ja liikuntakeskukseksi Mtwaran kaupunkilaisten ja lähiseudun ihmisten käyttöön…