Liikunta lisää kehitysvammaisten intoa koulunkäyntiin Tansaniassa, mutta miten ammatillinen koulutus?

Miten tarjota mahdollisuuksia kaikille?

 

LiiKe on vuosien varrella eri liikuntahankkeissaan parhaansa mukaan yrittänyt tukea myös liikunta- ja kehitysvammaisia tansanialaisia nuoria ja oppilaita vaihtelevalla menestyksellä. Suurimmat ilon hetket on koettu koulujen liikuntapäivien järjestämisen yhteydessä, kiitos tästä loistavan yhteistyökumppanin Sports Development Aid:n henkilökunnan ja LiiKen vapaaehtoisten liikunnanohjaajien.

Ongelma eli liikuntavälineiden ja -paikkojen sekä opettajien puute Tansanian Mtwarassa ei ole poistunut mihinkään. Valtion tuki kouluille on vähäistä ja ne shillingit eivät aina mene koulujen liikuntaympäristön ja saavutettavuuden kehittämiseen. Mtwarassa on yksi koulu kehitysvammaisille ja yksi koulu liikunta-, näkö- ja kuulovammaisille. Soveltavaa jatkokoulutusta ei ole ja erityisesti näkö- ja kehitysvammaiset ovat väliinputoajan asemassa.

Shanganin alakoulussa Mtwarassa opiskelee parisenkymmentä kehitysvammaista lasta ja nuorta ikähaarukassa 7–16 vuotta. Kaikki käyvät luokka-asteet 1–7 läpi, mutta aikaa siihen voi kulua kymmenen vuotta tai enemmän. Sen jälkeen jatkokoulutusta tai ammatillista koulutusta ei ole. Päteviä opettajia ei löydy edes valtion tukemasta VETA-ammattikoulusta. Tansanialaisen Karimjee-säätiön tuella Sports Development Aid on saanut liikuntavammaisia oppilaita sisään ammattikoulun putkiasentajalinjalle, mutta kehitysvammaisille ovet eivät ole avautuneet.

Liikuntatapahtumat eri kouluissa tuovat iloa ja motivaatiota vammaisille oppilaille mutta miksi opiskella, jos mahdollisuudet jatkokoulutukseen ovat erittäin heikot? Yksi syy on tietysti oppivelvollisuus. Toinen on perinteinen tansanialainen asenne; kyllä tämä vielä tästä hyväksi muuttuu. Muistan yhden keskustelun viisi vuotta sitten, jossa Shanganin kehitysvammaisten oppilaiden luokan ainoa opettaja kertoi koulun viikko-ohjelmasta. Perjantaipäivä oli erikoinen. Aamupäivällä opiskelua, mutta iltapäivällä opettaja otti alleen polkupyörän ja ajeli niiden perheiden luokse, joilla oli kuullut olevan kehitysvammaisia lapsia. Perheneuvotteluiden jälkeen vammaisen lapsen vanhemmat lupasivat tuoda hänet maanantaina kouluun. Joskus häpeä oli niin suuri, ettei lasta vietykään kouluun vaan lähetettiin sukulaisten luo vielä kauemmas koulusta. Tasan ei käyneet onnen lahjat. Shanganin koulu on edelleen edelläkävijänä kehitysvammaisten lasten kouluttamisessa, mutta ikävä kyllä ainoa.

Toinen asia mikä pistää vammaisten kouluissa silmään, on luokkahuoneiden suunnittelu. Pyörätuoleille ei ole oikein tilaa sillä oppilaita (ja pulpetteja) on pienessä luokkahuoneessa jopa 50. Tämä koskee siis kouluja, joihin liikuntavammaiset on sijoitettu. Sadekausi piiskaa usein koulun pihan täyteen vettä ja luokkahuoneet on rakennettu vajaan metrin pihaa korkeammalle, jotta sadevesi ei tunkeudu luokkahuoneeseen. Ramppeja ei ole rakennettu ja pyörätuolilla tai kyynärsauvoilla (lue: kainalosauvoilla) kulkevat oppilaat ovat vaikeuksissa. Onneksi tansanialainen, auttava elämäntyyli, tulee mukaan tällaisissa tilanteissa ja lapset saadaan luokkahuoneeseen tavalla tai toisella.

Liikuntatunnit ovat melkoista riemun kiljahtelua ja aktiivisuutta. Kouluilla on harvoin liikuntavälineitä, joten liikuntatunnit ovat täynnä improvisaatiota. Olemme vieneet mm. maalipalloja sokeiden kouluihin Mtwaran läänin alueelle ja ne ovat olleet kovassa käytössä. Tavalliset jalkapallot kuluvat nopeasti ja paikallinen piikkipusikko huolehtii pallojen vielä nopeammasta kuolemasta. Mutta iloa riittää naapurikuntaan asti ja se liikunnan kehitysyhteistyössä on palkitsevaa. Koulutuspolitiikkaankin LiiKe on päässyt vaikuttamaan, mutta pahaksi onneksi virkailijat ja ministerit vaihtuvat eivätkä muista tai halua muistaa mitä edeltäjänsä ovat luvanneet. Paljon on kuitenkin edetty LiiKen alkuajoista 2o vuotta sitten.

Tulevan Live, Learn and Support -keskuksen myötä saamme aikaan pysyvämmän muutoksen. LiiKe ja Sports Development Aid ovat saaneet Tanzania Building Agency:lta luvan remontoida entinen suomalaisten käyttämä Finnclub toimivaksi liikunta- ja koulutuskeskukseksi. Finnclub oli paikallinen ravintola- ja liikuntapaikka vuosina 1980–2005 mutta nykyisin kovin ränsistyneessä kunnossa. Tähän keskukseen teemme koulutustilat myös kehitysvammaisille nuorille, joista tulee esimerkiksi puutarhanhoitajia tai ravintolatyöntekijöitä. Oppia olemme ottaneet ja ottamassa mm. Lyhty ry:n toimintakeskuksesta Helsingin Konalassa ja IPI-kahvilasta Kalliossa. Entiseen Finnclubiin, eli uuteen Live, Learn & Support -keskukseen tulee monipuoliset liikuntatilat, ravintolatoimintaa, luokkahuoneita ja kasvipuutarhoja. Nämä kaikki toimivat samalla ammattikoulun kenttätyökeskuksina. Olemme perustaneet keskusta varten varainhankintasivuston, jossa on runsaasti tietoa myös muista aktiviteeteista sekä tukimahdollisuuksista. Syksylle 2021 on tiedossa suomalaisten räppärien tukikonsertti Tavastialla.

Mtwara ja sen koulutusmahdollisuudet muuttuvat – kohta tarjoamme mahdollisuuksia kaikille, myös liikunta- ja kehitysvammaisille. Pysy kuulolla ja käy sivuillamme katsomassa, miten sinä voit auttaa.

www.liike.fi/matwaara

Teksti ja kuvat: Ari Koivu

Finnclubin ravintolan kookoslehväkatto on romahtanut
Shanganin koulun oppilailla on toivomus
Finnclubin tenniskenttä

 

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email