Näkemiin, Singida! Osa 2.

Kuten aiemmassa blogissani kerroin, aloitimme vuoden alussa kaksi projektia Singidassa. Koululiikuntaa ja elämäntaitoja neljässä alakoulussa, sekä historian ensimmäinen FC Vito Singida-jalkapallojoukkue. Mitä projekteista jäi käteen? Ja ennen kaikkea, mitä jätimme Singidaan?

Hyvästi Singida!-blogin ensimmäisessä osassa – jonka julkaisimme viime viikolla – kerroin, kuinka olimme onnistuneet viemään koululiikuntaa Singidan alakouluihin. Tässä osassa kerron matkasta FC Vito Singidan kanssa sekä miten juuri sinä voit halutessasi auttaa näitä nuoria jalkapallolupauksia!

FC Vito Singida

Ehdin valmentaa yhteistyössä kahden paikallisen futiskoutsin kanssa FC Vitoa kolmisen kuukautta. Pelaajien ottamat kehitysaskeleet, niin jalkapallon kuin myös mm. sosiaalisten taitojen osalta ihmisinä, ovat olleet yhdellä sanalla uskomattomia. Tähän voisi luetella lukuisia esimerkkejä, mutta yksi kuva palaa minulle mieleen yhä uudestaan ja uudestaan. Ikuistimme hetken, kun pojat venyttelivät treenien jälkeen.

Kun aloitimme projektin tammikuussa, pyysimme pelaajia näyttämään meille erilaisia venyttelyliikkeitä. Poikien venyttelypankista löytyi tasan yksi liike, jonka kaikki osasivat. Se oli aina niin tärkeän niskan taivutus sivuille! Kun jätin projektin valmennuspuolen Coach Kwekan sekä Coach Eliaksen haltuun maaliskuun lopussa, olivat pelaajat jo reilun kuukauden ajan tehneet alku- ja loppuvenyttelyt itsenäisesti; halliten ainakin 20 erilaista, lähes jokaista vartalon lihasta huoltavaa liikettä! Tässäkin suurena apuna toimivat kuukauden verran valmennusta Singidassa tukeneet Vierumäen liikunnanohjaajaopiskelijat Ville, Antti sekä Aleksi.

Pelillisten taitojen, ennen kaikkea pelin ja tilan hahmottamisen sekä tilanteen tunnistamisen suhteen pojat ottivat Suomen alkukevään aikana suuria harppauksia eteenpäin. Tähän auttoi tottakai treenipelit, joita FC Vito Singida pelaa nyt kerran viikossa, yleensä paikallisten koulujen 4.-luokkalaisista koottuja joukkueita vastaan. Toistaiseksi saldona on 1 voitto, 2 tasapeliä sekä 2 tiukkaa yhden maalin tappiota.

Mutta itse teknisiä suorituksia ja pelillistä kehitystä enemmän allekirjoittanutta ilahduttaa pelaajien asenne ja halu sekä kyky oppia ja omaksua uutta. Projektin alussa pelaajat tulivat usein myöhässä harjoituksiin, nappikset olivat useammalla jääneet kotiin ja muutenkin pojat tulivat, täysin ymmärrettävästi, paikalle vain potkimaan ja pelailemaan. Ensimmäiset viikot harjoiteltiinkin harjoittelua. Sovimme säännöistä ja loimme ylipäätään olosuhteet, jossa pelaajien on mahdollista kehittyä. Ja sitä kehitystä on tapahtunut – hurjassa tahdissa!

Helmikuussa siirryimme meitä upeasti palvelleen Mwengen yläkoulun hiekkakentältä paikallisen Ligi Kuu Bara (maan ylin sarjataso) -seura Singida Unitedin kotistadionille Namfua Stadiumille. Suurin syy tähän oli se, että kyseessä on kaupungin ainoa nurmikenttä. Samalla halusimme antaa pojille myös esimakua siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan, jos kundit jaksavat harjoitella laadukkaasti ja pysyä nöyrinä uuden opin edessä.

Lisäinspiraatiota järjestimme nykyisen yhteistyöseuramme Singida Unitedin liigapelissä. Pelaajamme pääsivät saattamaan joukkueet sekä tuomarit kentälle ja hetki oli varmasti jokaiselle lapselle ikimuistoinen. Tämä ei kuitenkaan valmennusjohdolle riittänyt. Ottelu päättyi Singidan 2-1 voittoon ja kokeilimme kepillä jäätä. Neuvottelimme seuran kanssa ja lopulta pojat pääsivät sisälle sinne pyhimpään, eli pukukoppiin. Voitonjuhlat, yläfemmat ja yhteiskuvat idolien kanssa sai ujoimpienkin Vito-pelaajien kasvot virneeseen!

Eikä tässä vielä kaikki. Taifa Stars eli Tansanian maajoukkue selvitti maaliskuun lopulla riemastuttavasti 3-0 voitolla Ugandasta (olin muuten paikan päällä, huh mikä meno!) tiensä African Cup of Nations-lopputurnaukseen ensimmäistä kertaa 39 vuoteen. Tuossa ottelussa maajoukkueen penkillä istui Singida United-kapteeni Kennedy Juma, jonka tulevaisuus muuten kaikella todennäköisyydellä on Euroopan sarjoissa. Tästä sain idean.

Niinpä kun kansakunta oli muutaman päivän jälkeen toipunut juhlista ja FC Vito Singida pelasi Namfualla treenipeliä, istui katsomossa kansallissankari itse. Pelin jälkeen Kennedy kävi juttelemassa pojille jalkapallosta, elämästä ja harjoittelun sekä unelmien merkityksestä. Varsinkin Singida-kipparin suurin ihailija, puolustajamme Philipo (joka muuten nykyään kutsuu itseään Kennedy Junioriksi ja Kennedyä Philipo Senioriksi) hieraisi silmiään useamman kerran. Eikä varmaankaan vielä usko tapahtunutta todeksi. Esikuvien merkitys on nuorille ihmisille suuri ja mitä samaistuttavampi ja saavutettavampi idoli, sitä vahvempi vaikutus sillä junioripelaajan henkiselle puolelle on.

Huhtikuun alussa FC Vito Singida muovaantui lopulliseen kokoonpanoonsa. LiiKen projekteissa ei ikinä ole kyse “vain” urheilusta ja liikunnasta. Halusimme korostaa pelaajille demokratian ja reilun pelin merkitystä, joten jo tutuksi tulleen tapamme mukaan pojat itse äänestivät joukostaan Helsinki Cupiin matkaavat 12 pelaajaa. Esittelemme kevään mittaan jokaisen näistä pelaajista FC Viton facebook-sivuilla.

Etsimme hyviä tyyppejä tukemaan 20€ kuukausittaisella panostuksella oman pelaajasi koulunkäyntiä peruskoulun loppuun saakka, sekä mahdollistamaan tärkeän jalkapalloharrastuksen jatkumisen. Kummina takaat paremman tulevaisuuden kummipelaajallesi, ehkäiset koulupudokkuutta sekä köyhyydestä aiheutuvia sosiaalisia ongelmia. Tule mukaan tekemään konkreettisesti hyvää! Laita viestiä: info(a)liike.fi

Nyt kuulolla! Olemme järjestämässä Helsinki Cup-viikolle huikeata tapahtumaa yhdessä Punainen kortti rasismille-hankkeen kanssa. Raivaa kalenteriisi tilaa, tätä et halua missata!

Kirjoittanut: Topi Huisman, LiiKen vapaaehtoinen Singidassa (nyt jo Suomessa)