Sadetta, aurinkoa ja ahkeraa työtä – Saf-Arilla LiiKen kanssa

Sadetta, aurinkoa ja ahkeraa työtä – Safarilla LiiKen kanssa

 

Olen Ari Koivu, LiiKen toiminnanjohtaja ja perustaja. Ennen kehitysyhteistyöuraani ja sen aikanakin olen viehättynyt siitä, miten tutustuminen vieraisiin maihin, kulttuureihin, ihmisiin, luontoon ja elämänmenoon saa aikaa positiivisia fiboja ihmisissä. Minuun sen on vaikuttanut hyvinkin konkreettisesti. Kirjoitan tätäkin juttua matkalla Itajan kylästä Karatun pikkukaupunkiin Pohjois-Tansaniassa. Olen Safari-ihminen ja nimestäkin jo sen huomaa. Tykkään opastaa ja auttaa ihmisiä, niin suomalaisia maailmalla kuin muidenkin maiden kansalaisia heidän omissa toiminnoissaan.

Bussimme jyrisee tasaisesti jossain Kateshin tienoilla. Taakse jäi Mount Hanang, 3420mpy ja pian saavumme Babatin kaupunkiin. Mukanani on 12 suomalaista, joista kaksi on ollut Tansaniassa aikaisemmin. Uskalla Innostua -kouluttaja Ilkka Koppelomäki on kerännyt matkalle ihmisiä, joita hän on jo kouluttanut menestymään niin henkisesti kuin fyysisesti elämässään. Olen näiden kunnianhimoisten, mutta hyvää tekevien oppaana Tansaniassa. Ryhmämme nimi on ”Huippukokemus”.

Safari koostuu kolmesta osasta; hyväntekeväisyyttä Itajassa, eläinsafaria Ngorongorossa ja Tarangiressa sekä Kilimanjaron huiputus. Jokaiseen osioon liittyy erilaisia tehtäviä ja tapahtumia. Erityisen kiinnostunut olen ollut Ilkan laatimasta henkisen koulutuksen paketista. Kyllä viisikymppisenäkin pitää vielä osata heittäytyä ja oppia uutta! Olen jopa alkanut lukemaan Ilkan kirjoittamaa ”Saa mitä haluat” -kirjaa ja opiskelemaan itseäni tosissaan.

Safarioppaana olo on palkitsevaa, mutta myös stressaavaa. Ihmisille pitäisi tarjota parasta mahdollista palvelua ja yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa on oltava jouhevaa ja kulttuuria kunnioittavaa. Juuri äsken sain eläinsafarijärjestäjältämme videon, missä oli tulviva tie. Tie sijaitsee 110 km edessämme, Makuyunissa. Paraikaa mietin ja pähkäilen sopivaa ratkaisua selvitä tulvasta edessämme. Tässä onkin vajaat pari päivää satanut aika kiivaasti. Toisaalla etsimme sopivaa generaattoria Kilimanjarolle, sillä valokuvaajamme tarvitsee virtaa lukuisiin kameroihinsa ja droneen. Vuoren taukopaikkojen aurinkosähkö ei riitä lataamaan kuin muutaman akun, jos niitäkään. Muista asioista tuumiskelen mm. rakentamaamme tyttöjen asuntolan runkoa ja sen kestämistä Itajassa, muiden matkustajien jaksamista sekä oman ammattitaidon kehittämistä. Ehkei kannattaisi murehtia – tansaialaisetkin sanovat ”Mungu ibariki” eli Jumala suojelee kyllä.

Jatkan kirjoittamista safarin jälkeen Suomessa. Loskaa pukkaa ja kasvottomat ihmiset ohittavat minut junassa. Vielä pari viikkoa sitten kamppailimme 12 urhean suomalaisen ja sadan muun ”turistin” kanssa pääsystä Kilimanjaron huipulle. Ennen sitä autoimme Itajan kyläläisiä rakentamaan tyttöopiskelijoiden asuntolaa. Lattia ja sisäkatto ovat nyt valmiit, ikkunat ja ovet asennetaan tällä viikolla ja viimeistään syksyllä tytöt pääsevät muuttaman sisään asuntolaan. Rahalahjoituksia rakentamiseen tuli 5700 euroa, kiitos siitä kaikille lahjoittaneille. Enää noin 7 000 euroa puuttuu sänkyjen ja kaappien valmistukseen sekä noin 8 000 euroa asuntolavalvojan asunnon rakentamiseen – tämä tuli uutena lisäyksenä…

Monen hikipisaran ja myös huikean rakentamis- ja liikuntaelämyksen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti eläinelämyksiä – leijonat, sarvikuonot, norsut ja kirahvit tuli nähtyä ja suurin safarielämyksen kaipuu tyydytettyä. Moni Uskalla Innostua -matkalle lähteneistä odotti pelonsekaisin tuntein Kilimanjaron valloitusta, eli kuuden päivän Machame -reittiä kohti Uhuru Peakia. Vuorella säät vaihtelivat, kuten tapana on. Sadetta, tuulta ja poutaa vuorotellen… Siitä huolimatta 11 kaikista 13 lähteneestä saavutti Uhuru Peakin ja yksi kääntyi Stella Pointilta (5756m) alaspäin. Nautin suunnattomasti siitä, että saavutin Uhurun viimeisenä lähteneistä. Sain seurata erilaisia kantapäitä koko pitkän yöllisen taivalluksen ajan aina Afrikan korkeimman vuoren huipulle. Montaa tuli autettuakin matkan aikana, mutta paras palkinto oli iloisen rasittuneet kasvot Afrikan katolla! Huikea suoritus jokaiselta, kiitos Ilkka, Inkku, Juhax2, Mikko, Saija, Tiina, Timo, Tuomas, Jouni, Viivi ja Teuvo, te teitte sen mahdolliseksi!

Mitä safareista jää minulle? Afrikka ja erityisesti Tansania on ollut minulle ystävällinen ja harmoninen paikka. Tunnen olevani kuin kotonani ja saan antaa ”kotiseutuni” kauneutta muillekin. Saan viedä ihmisiä sellaiseen ympäristöön, missä itsekin haluaisin olla useammin. LiiKen safareilla tehdään myös hyväntekeväisyyttä. Asuessamme Itajan kyläläisten kodeissa pääsemme lähemmäs tansanialaista elämäntapaa. Paikallisesti keitetyt ruoat, iltahämärän ämpärisuihkut ja aamuvarhaiset kukonlaulut puhumattakaan täysikuun loisteesta ja linnunradan tähtikavalkaadista tekevät vierailuista tropiikkiin kaiken sen investoinnin arvoista. Hiilijalanjälkeä tulee jonkin verran, mutta äh, menköön tällä kerralla. Vierailijat oppivat kuitenkin paljon uusia asioita kehitysyhteistyöstä ja voivat lahjoittaa eri järjestöjen kautta rahaa kehitysmaiden nuorten ja lasten elämän tukemiseksi tai vaikka hiilipankkiin.

Suurimpana nautintona mainitsisin kuitenkin maapallon ja ihmisten toiminnan vuorovaikutuksen ymmärtämisen. Auringonnoususta auringonlaskuun, siinä on menoa ja meininkiä. Suomalaisille voi olla vaikea ymmärtää miten tansanialainen yhteiskunta toimii, mutta neljä päivää Itajan kylässä avaa rähmäisimmätkin silmät – toden teolla. Lähdetäänkö syksyllä safarille taas?

Terkuin, Saf-Ari