Miksi vapaaehtoistyö? Miksi Afrikka? Miksi LiiKe?

Miksi vapaaehtoistyö?

Tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan. Ylivoimaisesti yleisin este tämän toteutumiseen on ajan puute. Molemmat kohdat pätivät pitkään myös itseeni. Olen jo usean vuoden ajan pohtinut, että haluaisin käyttää aikaani ja energiaani johonkin, jossa voin auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä, ennen kaikkea lapsia. Johonkin, mistä tulee aidosti hyvä mieli ja joka palkitsee välittömästi. Palkkatyö ja henkilökohtainen kunnianhimo kuitenkin veivät mennessään eikä ylimääräistä aikaa, energiasta puhumattakaan löytynyt. Lopulta paloin loppuun.

Jokaisella pilvellä on kuitenkin se kuuluisa hopeareunus. Palauduttuani arjessa toimintakykyiselle tasolle, oli käsissäni paljon ylimääräistä aikaa. Mitä kauempana menneisyydessä burnoutit kummittelivat, sitä enemmän hallussani oli myös sitä paljon kaivattua energiaa.

Halusin käyttää nämä vapautuneet resurssit johonkin muuhun, kuin urani edistämiseen. Tai kuka tietää, ehkäpä tekemäni valinnat kantaa hedelmää myös sillä saralla. Muutaman hieman iisimmin otetun vuoden aikana mielessäni kirkastui selkeä tavoite: Haluan työskennellä lasten kanssa, haluan tehdä osani sen eteen, että edes yhden lapsen tulevaisuus olisi valoisampi. Ajattelin, että jos edes yhden yksilön lapsuus on tekemäni työn ansiosta iloisempi, hauskempi, onnellisempi, rikkaampi – olen onnistunut työssäni.

Syksyllä aloitin työt koululaisten iltapäivätoiminnan ohjaajana. Ei ole liioiteltua sanoa, että työn mielekkyys on ylittänyt kaikki odotukseni. Mutta jo ennen työsuhteen alkua olin päättänyt lähteä Tansaniaan joulun jälkeen. Kiitos tuoreelle työnantajalleni, joka osaltaan mahdollisti tämän ainutlaatuisen reissun.

Miksi Afrikka?

Miksi ei? Afrikka on maanosa, joka on aina kiinnostanut minua. Aina siitä lähtien, kun junioriaikojen jalkapallojoukkueeni sai vahvistuksikseen pari lupaavaa nuorta futaajaa; Somaliasta sekä Etiopiasta. Taidot kentällä olivat kuitenkin vähemmän tärkeitä, kun loimme melko lailla välittömästi yhteyden Yahyan ja ”Muhan” kanssa. Vietimme paljon vapaa-aikaa yhdessä ja pääsin käymään myös uusien kavereideni kodeissa. Sain tutustua kulttuuriin, joka joiltain osin oli hyvin erilaista kuin mihin nuori Topi oli lapsuudessaan Helsingin Länsi-Pasilassa, 80-luvun lopulla tottunut.

Lisäksi pääsin 3. luokalle kouluun, joka oli tuohon aikaan poikkeuksellisen kansainvälinen. Luokallani oli paljon lapsia, joilla oli juuria ympäri maailmaa, monella myös Afrikassa. Koko ala-asteen ajan paras ystäväni oli syntynyt Nairobissa.

Myös matkustamisen näkökulmasta tämä upea manner kiehtoi. Ruoka, kelit, urheilu, kehitys… mutta ennen kaikkea IHMISET! Oikeastaan en keksi kuin yhden huonon puolen matkassani yli 7000km päähän. Lentojen vaikutus ilmastoomme. Ilmastonmuutos kun koettelee erityisesti monia köyhiä kehitysmaita. Näissä maissa ihmiset ovat usein hyvin riippuvaisia luonnonoloista sekä ympäristöstäja heillä on muita vähemmän resursseja vastata muuttuvan ilmaston haasteisiin.

Pistosta sydämessä huolimatta päädyin Tansaniaan tekemään kehitysyhteistyötä, nimenomaan vapaaehtoistyönä. Mutta miten?

Miksi LiiKe?

Aiemmin oli puhetta hopeareunuksista, tässä yksi lisää. Luin Helsingin Sanomien heinäkuussa julkaistun uutisen, jossa kerrottiin tansanialaisen FC Viton tyttöjoukkueen vaikeuksista päästä osallistumaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Helsinki Cupiin. Itse uutinen oli luonnollisesti todella ikävä, mutta tuo hopeareunus tässä tapauksessa on se, että ilman tätä uutista en todennäköisesti tällä hetkellä hikoilisi Singidan auringon alla.

Olen itse pelannut futista 4-vuotiaasta lähtien ja osallistunut ”Hesa Cupiin” lukuisia kertoja. Kokemuspankista löytyy myös kaksi hävittyä finaalia (tosin Singidassa paikallinen futisvaikuttaja kertoi minulle, että kaksi hopeamitalia = yksi kulta!). FC Vito Malaika Liwalen kohtalo kosketti monella tasolla. Tyttöjen ja naisten oikeudet sekä kehitysmaiden tilanne valtaavat sydämestäni kokoajan enemmän ja enemmän tilaa. Lisäksi ”Once in a lifetime”-kokemuksen mahdollinen peruuntuminen harmitti tyttöjen puolesta todella paljon.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Joukkue saapui lopulta, kiitos yhteistyökumppaniemme, onnellisesti juuri ennen pelien alkamista Suomeen. Ja vaikka paljon odotettu leiri Eurassa peruuntuikin, pääsivät tansanialaisnuorukaiset osallistumaan Helsinki Cupiin, joka muuten on yksi maailman suurimmista juniorijalkapalloturnauksista.

HS:n artikkelin luettuani halusin lähteä paikan päälle katsomaan FC Viton pelejä ja samalla verestämään omia muistojani tästä upeasta turnauksesta vuosien takaa. Kun ottelu, jota lähdin katsomaan pelattiin vielä legendaarisella ”Raviksella” Käpylässä, oli kaikki pedattuna unohtumatonta kokemusta varten. Jo joukkueen alkulämmittelyn aikana ihastuin pelaajien aitoon iloon, onneen ja rakkauteen lajia kohtaan. P-Iirot kaatui lopulta lukemin 5-1, ja FC Vito Liwale nappasi turnauksen ensimmäisen voittonsa. Maaleja ja voittoa juhlittiin tanssin ja laulun säestämänä. Olin myyty.

Tyttöjen tarina ja huikea fiilis saivat minut ottamaan yhteyttä LiiKen toiminnanjohtaja Ari Koivuun ja nyt, vajaat 6kk myöhemmin touhuan täysillä Singidassa paikallisten koulujen liikunnanopetuksen sekä FC Viton Hesa Cup 2019-valmisteluiden parissa. Näistä lisää myöhemmin – stay tuned!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut: Topi Huisman, LiiKen vapaaehtoinen Singidassa (Keski-Tansaniassa)