Ammattikoulutusta tansanialaisille vammaisnuorille

Ashiraf Chiyulu, Shabilu Kupela ja Desderia Mnjunju istuvat iloisina vanhempien ja huoltajiensa kanssa Sports Development Aidin toimiston edessä suuren puun varjossa Tansanian Mtwarassa. He aloittavat tässä tammikuussa putkimiehen opinnot Mtwaran VETA ammattiopistossa. He kuuluvat projektiin, joka tarjoaa 18 yläasteensa päättäneelle nuorelle jatko-opinnot Karimjee Jivanjee Foundation Tanzanian tukemana. Projekti kattaa kymmenelle (10) tytölle, viidelle (5) pojalle ja kolmelle (3) vammaiselle nuorelle toisen asteen jatko-opintoihin lukukausimaksut ja muut kouluun liittyvät kustannukset. Kaikki projektin hyödynsaajat tulevat köyhistä perheistä ja ovat siten heikossa asemassa. Ashirafia, Shalibua ja Desdiraa yhdistää köyhän perhetaustan lisäksi myös viittomakieli. He kuuluvat projektin tukemaan vammaisten ryhmään. He eivät kuule eivätkä pysty tuottamaan puhetta, mutta siitä huolimatta iloa näyttää riittävän kun seuraa heidän viittomakielistä keskusteluaan.

Ashiraf on 21-vuotias reipas nuori mies. Hänen perheeseensä kuuluu isä, äiti ja kaksi pikkuveljeä. Hän pitää opiskelemisesta ja pärjäsi koulussa hyvin, mutta yläasteen jälkeen Ashirah jäi kotiin sillä jatko-opiskelu paikkaa, taikka varaa koulutukseen ei ollut. Hän auttaa äitiä kotitöissä ja vapaa-ajallaan hän viettää aikaa ystävien kanssa sekä pelaa ja katsoo jalkapalloa. Hänella on paljon ystäviä ja naapuruston ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat aina tarvittaessa. Ashiraf on ollut syntymästään saakka kuuro-mykkä, mutta ei anna sen häiritä elämäänsä ”Elämä on ok”. Hänellä on positiivinen elämänasenne ja uskoo hyvään tulevaisuuteen, varsinkin nyt kun tietää pääsevänsä jatkamaan opintoja. Hän aikoo valmistumisen jälkeen hakea töitä ja unelmoi myöhemmin tulevaisuudessa perustavansa perheen.

Shabilu Ally Kupela on myöskin 21-vuotias nuori mies. Hän asuu äidin, siskon, enon ja isoäidin kanssa. Shabilu oli syntyessään terve lapsi, mutta menetti kuulonsa sekä kykynsä puhua 10-vuotiaana aivokalvotulehduksen seurauksena. Hän pärjää muiden nuorten kanssa hyvin, eikä kukaan kiusaa tai syrji häntä. Äidin mukaan ainoastaan erityiskoulujen puuttuminen syrjäyttää häntä ja laittaa eriarvoiseen asemaan– kuten se tekee myös muille erityistä tukea tarvitseville yhteiskunnassa. Shabilun ei uskottu enää pystyvän jatkamaan opintojaan perheen taloudellisen tilanteen sekä fyysisten rajoitteiden takia. Kuten muutkin projektin nuoret, hän iloitsee pääsystään kouluun ja uskoo nyt tulevaisuuteensa. Valmistumisen jälkeen hän aikoo löytää töitä ja auttaa perhettään.

18-vuotias Desderia Joseph Mnjunju on näistä kolmesta nuoresta ainoa tyttö. Kuten tytöt Tansaniassa yleensä, hän on ujompi ja hiljainen verrattaen Ashirafiin ja Shabiluun. Desderian äiti menehtyi synnytyksessä. Hän ja hänen kaksoissisarensa päätyivät asumaan sukulaisille, Desderia tätinsä kanssa ja kaksoissisko muille sukulaisille. Hän on ollut syntymästään saakka kuuro-mykkä. Yläasteen jälkeen Desderia opetteli ompelemaan naisten vaatteita ja teki sitä päivisin. Illat hän viettää kotona tätinsä kanssa katsoen televisiota. Erityisesti hän pitää animaatioiden katsomisesta ja piirtämisestä. Desderia pärjää yhteisössään hyvin, mutta hänellä ei ole samalla tavalla monia ystäviä kuin pojilla. Hänellä oli yksi läheinen ystävä, mutta tämän lähdettyä jatko-opintoihin heidän tiet erkanivat. Myös Desderia toivoi pääsevänsä jatkamaan koulua ja onkin nyt onnellinen saadessaan tämän opiskelutilaisuuden.

Kaikki kolme nuorta sekä heidän perheensä ovat kiitollisia ja helpottuneita päästessään osaksi tätä jatko-opinto projektia. Nuoret tuntevat toisensa entuudestaan ala-asteelta. Ala-aste oli kuulovammaisiin lapsiin erikoistunut, mutta valitettavasti yläasteella opiskelu vaikeutui huomattavasti, sillä heidän tarpeisiinsa vastaavia yläasteita tai opettajia ei ole. He opiskelivat yläasteen normaalin luokan mukana ilman viittomakielen taitoisia opettajia tai avustajia. Opiskelu oli arvattaenkin hankalaa. He kuitenkin onnistuivat käymään yläasteen loppuun, mutta eivät läpäisseet päättökokeitaan. Heidän vanhempiensa mukaan vammaisille ei ole minkäänlaista opiskelupolkua. Ei kouluja tai erikoisluokkia ala-asteen jälkeen. Tämän huomasimme myös etsiessämme jatko-opiskelupaikkoja näille nuorille. Tarjontaa ei tosiaan ole. Lopulta kuitenkin saimme selville, että Mtwaran VETA ammattikoulussa putkiasennuslinjalla on viittomakielen taitoinen opettaja ja niinpä nämä kolme nuorta jatkavat opintojaan VETA:ssa.

Koulutusmahdollisuuksien niukkuuden lisäksi vammaisten henkilöiden perheet eivät myöskään saa tukea perheenjäsenensä erityistarpeisiin. Tuen puute näkyy heti nuorten ja heidän vanhempiensa välisessä kommunikaatiossa. Yritimme haastatella nuoria käyttäen vanhempia tulkkeina, mutta kävi nopeasti ilmi, että vanhemmat eivät osaa viittomakieltä ja siten eivät pysty kunnolla kommunikoimaan lastensa kanssa. Arkipäiväisitä asioista selviää perheen itse kehittämillä viittomilla ja tekstiviesteillä, mutta syvää keskustelua vanhemmat eivät pysty nuorten kanssa käymään. Ashirafin isä kertoi, että poika tuntee itsensä aika-ajoin ulkopuoliseksi, kun perheen muut jäsenet keskustelevat ja vitsailevat keskenään. Tässä onkin lisätutkimuksen paikka. Miten ryhtyä tukemaan vammaisia henkilöitä ja heidän perheitään Tansaniassa?

Kuvassa vasemmalta: Ashiraf, Shabilu ja Desderia

Kirjoittanut: Anu Nieminen (Empowered Girls Speak Out- projektikoordinaattori)