Ennakkoilmoittautuminen liikunnan ja kehityksen seminaariin on nyt auki!

LiiKe on mukana järjestämässä kansainvälisen kehityksen, liikunnan ja rauhan päivän seminaaria 8.4.2015 Pohjois-Haagan yhteiskoululla. Seminaari on osa YK:n ja Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) julistamaa teemapäivää, jolla tunnustetaan urheilun rooli kulttuuristen rajojen rikkojana ja työvälineenä jolla voidaan pyrkiä tasa-arvoon ja kehitykseen. logo

LiiKe tukee jokaisen oikeutta liikuntaan ja laadukkaaseen liikunnan ja terveyskasvatuksen opetukseen. Siksi haluamme olla vahvasti ja vauhdilla mukana kansainvälisessä liikunnan ja kehityksen teemapäivässä!

Katso seminaarin ohjelma tästä linkistä ja tee samalla ennakkoilmoittautumisesi. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Viime vuonna seminaari järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja kokemukset olivat erinomaisia. Tänä vuonna haluamme vahvistaa päivän kansainvälistä luonnetta ja samalla tehdä seminaarista jokavuotisen perinteen.

Päivä toimii erinomaisena keinona tavata tuttuja ja tuntemattomia kumppaneita ja luoda uusia yhteyksiä monelaisten toimijoiden välille. Seminaarissa myös käsitellään post2015 vuosituhattavoitteita ja liikunnan roolia niissä – kuinka sinä ajattelisit liikunnan tukevan tulevia vuosituhattavoitteita?